Hetki ennen päivänlaskua
KATSELIVAT TOISIANSA Auringon viimeiset kellertävät säteet maalaavat liekehtivää taivaanrantaa. Muutama vene on rannassa, puettuina talviuneen. Muutama niistä on käytöstä jo poistettuja, siirtyneet eläkkeelle. Isohkossa, puisessa, merikelpoisessa niistä asustaa mieshenkilö. Paikalle laahustaa varsin räikeästi pukeutunut naisihminen. Eletään toukokuun loppua, 2000-luvun korkeasuhdanne aikaa Suomessa. Näissä henkilöissä se suhdanne ei näy. KÄNNINKÄINEN: Mikäs Päivänsädehän se sieltä raahustaa ja niin on siipi maassa että. P. SÄDE: Tartte heti... tuilla! Taikka mä vetasen... KÄNNINKÄINEN: On tainnut joku vetäistä sinua, kun noin konkkaat? P. SÄDE: Kaikki samanlaisia. Yhtään parempi siinä. KÄNNINKÄINEN: Mutta tänne lennähdit kuitenkin. P. SÄDE: Voin mää poiskin mennä, jos se sua häirittee. KÄNNINKÄINEN: Että sieltäpäin tuulee. Teet niin kuin tahdot. Aina tehnyt. P. SÄDE: