OTON ELÄMÄÄ 2
Claes Andersson (s.1937), kuuluu
lempi kirjailijoihini. Oli sitten kyse tieto -tai romaanikirjallisuudesta. Oton
elämää 2 on jatkoa, 2011 ilmestyneeseen Oton elämää. Andersson kirjoittaa
ruotsiksi, vaikka suomenkieli sujuu häneltä moitteetta. Ehkäpä hänen kuitenkin
on helpompi kirjoittaa ruotsinkielellä, kotikieli näät. Toinen ihmettelyn aihe
on se, ettei hän aikoinaan ollut kuitenkaan RKPn kansanedustaja vaan
vasemmistoliiton kansanedustaja ja kulttuuriministeri. Ammatiltaan psykiatri.
Harrastuksenaan mm. jazzinsoitto ja
kirjallisuus. Kun tartuin uuteen romaaniinsa, oli ensimmäiset viisikymmentä
sivua hetkessä luettu. Otto muistelee lapsuuttaan, ensirakkautta ja niitä
suuria sydänsuruja mitä tuo rakkauden kohde, hänelle aiheutti. Kaikella
lempeydellä muistellen. Mutta sitten on se Putin, joka on kauhea mies. Ei
siihen voi luottaa lainkaan. Tiedä milloinka se hyökkää ja mihin. Oton
mietteissä saa osansa nykypoliitikotkin sekä terveydenhuolto. Miten hankalaksi,
on akuutissa tilassa oleva vanha ihminen, saada apua vaivoihinsa. Ensin pitää
jonottaa ajanvaraukseen ja odottaa sitä parikin tuntia. Ja kun saa
jonotusnumeron, odotat taas useamman tunnin. Ja kun sitten lääkäri lopulta
ottaa vastaan, kaikki hoidetaan 15 min. Ja uusi potilas sisään, kuin tehtaassa.
”Odotushuoneeseen saapujat näyttävät vanhoilta ja raihnaisilta – jopa
lapsetkin vaikuttavat vanhoilta. Jotkut näyttävät kärsivän maksasairaudesta,
hepatiitista tai kirroosista, he ovat keltaisia kuin ruttolipput, kuoleman
lepattaa tuskin näkyvänä liekkinä heidän kasvoillaan. Täällä maan alla elämä on
sen loppumisen odottamista.”
Kuvaus on lohduton, mutta
niin totta 2000-l suomesta. Jotkut kuolevat jonottaessaan. On toki Otolla
iloisiakin muisteltavia ja kohtaamisia. Kirjailijoita ja heidän kanssaan
jutellessa aika vierähtää nopeasti. Osa heistä on jo poistuneet. Perhe, lapset
ja lapsenlapset ilostuttavat Oton elämää hekin.
Anderssonin teksti on
ilmavaa ja helppo lukea. Minulta meni kolme iltaa romaanin lukemiseen, koska
halusin pidentää nautintoa. Vuoden viimeisenä iltana, nautinto päättyi. Kirja
herätti monia ajatuksia mm. vanhenemisesta, miehisyydestä, perheestä, lapsista,
politiikasta. Kaikella lempeydellä vaikka välillä pistää vihaksi. Oton elämää
lukisi piden päänkin ja toivon todella, että uusi romaani on jo
kirjoitusvaiheessa. Viisaan vanhan miehen ajatuksiin on helppo upota, nuoremmankin.
Lukeminen kannattaa aina!
